vergriffen

IkiPöllö ja Töllö - Uskonfilosofista pohdiskelua

Finnisch · Taschenbuch

Beschreibung

Mehr lesen

Pöllö on paljon maailmaa nähnyt pöllö, ja huomattavasti viisaampi kuin kukaan muu tunnettu silmin havaittava olio maailmankaikkeudessa.
Viisautensa se oli saanut kerännyt läpi maailmojen kestäneen elämänsä aikana. Se oli nähnyt monenmoista outoa ja eriskummallista, mutta myös tavallisemman oloisia juttuja.
Se tiesi ja ymmärsi monenmoista, mutta oli toki juttuja jota se ei pystynyt valtaisasta kokemuksestaan ja ymmärryksestään huolimatta käsittämään.
Se oli hyvä tarinankertoja, ja niinpä Pöllöä kuunnellessa ei yleensä pitkästynyt. Vaikka joskus Pöllön jutut tuntuivat ehkä hieman vaikeasti uskottavilta, niin se sanoi niiden kuitenkin olevan totta.
Aivan kokonaan totta. Mitään muuta ei sen mielestä kannata kertoakaan, koska totuus on huomattavasti kaikkia tarinoita ihmeellisempi. Paljon ihmeellisempi.
Kysymys oli vaan siitä, että yleensä uskotaan ja pidetään jollain tavalla totena sellaisia juttuja, jotka on keksitty tai sillä lailla muutoin rakenneltu, kun on tarvittu jokin mihin uskoa. Sitten on uskottu siihen. Ja uskottu tosissaan. Jopa niin tosissaan, että on tehty vaikka mitä sen uskomuksen tähden. Vaikkapa tapettu toisia.
On siis yleensä tärkeää, että on mihin uskoa, jotta voi sen valjastaa omiin touhuiluihinsa sopivaksi uskomukseksi. Elämä vaan on sellaista. Se vaan on niin. Koska se on niin, on tyhmää väittää toisin, ja yrittää vääntää totuutta toisenlaiseksi.
Pöllö on katsonut saaliikseen kertoa kaiken sen minkä varmuudella tietää, tai ainakin lähes tietää, kaiken kansan ymmärrettäväksi. Se sanoo omasta mielestään hyvinkin hurskaan oloisesti, että kellä on korvat, se kuulkoon.
Pöllö vaikutti usein hieman lapselliselta, kun hän ohitti monesti elämänrealiteetit, eikä uskonut siihen, mihin olevaiset yleensä uskovat. Olevaiset olivat sen mielestä rakennelleet historian saatossa hyvinkin uskottavan oloiseksi sen mihin nyt uskoivat, toisin kuin Pöllö. Koska Pöllö oli lentänyt ristiin rastiin tätä maailmankaikkeutta ties kuinka kauan, sillä oli hyvin selkeä kuva maailman jutuista. Kaiken minkä se kertoi ja tiesi oikeaksi, oli tietysti totta.

Produktdetails

Autoren T. S. Hamalainen, T S Hämäläinen, T. S. Hämäläinen
Verlag Books On Demand
 
Sprache Finnisch
Produktform Taschenbuch
Erschienen 12.02.2015
 
EAN 9789523183254
ISBN 978-952-318-325-4
Seiten 144
Abmessung 120 mm x 190 mm x 9 mm
Gewicht 160 g
Themen Geisteswissenschaften, Kunst, Musik > Religion/Theologie > Praktische Theologie
Sachbuch > Philosophie, Religion > Religion: Allgemeines, Nachschlagewerke

Kundenrezensionen

Zu diesem Artikel wurden noch keine Rezensionen verfasst. Schreibe die erste Bewertung und sei anderen Benutzern bei der Kaufentscheidung behilflich.

Schreibe eine Rezension

Top oder Flop? Schreibe deine eigene Rezension.

Für Mitteilungen an CeDe.ch kannst du das Kontaktformular benutzen.

Die mit * markierten Eingabefelder müssen zwingend ausgefüllt werden.

Mit dem Absenden dieses Formulars erklärst du dich mit unseren Datenschutzbestimmungen einverstanden.