Fr. 58.90

Suomen lintutiede 1828-1974

Finlandese · Tascabile

Spedizione di solito entro 2 a 3 settimane (il titolo viene stampato sull'ordine)

Descrizione

Ulteriori informazioni










Lintutiede kehittyi 1800- ja 1900-luvuilla kattamaan yhä uusia näkökulmia lintujen elämään tuorein tutkimusmenetelmin. Samalla se laajeni harvojen eliitin edustajien harrastuksesta runsaan tutkijajoukon kiinnostuksen kohteeksi ja kansalaistieteeksi.

Suomalaiset lintututkijat ovat monelta osin kulkeneet kansainvälisen lintutieteen eturintamassa ja toisinaan sen edellä. Lintutieteen historia on myös näiden rohkeiden, kekseliäiden ja monilahjakkaiden tutkijoiden historiaa. Vaikeuksia uhmaten on lähdetty tutkimusmatkoille, on koluttu Lapin perukat ja maailmanpolitiikan salliessa myös rajantakaiset seudut. Lintuja kartoitettiin sitkeästi jopa toisen maailmansodan rintamilla.

Suomen lintutiede 1828-1974 -teoksessa käsitellään lintuihin kohdistuvaa tutkimusta laajasti eliömaantieteen, ekologian, fysiologian, evoluutiotutkimuksen, käyttäytymistutkimuksen, ympäristötutkimuksen, kirjallisuustieteen ja etymologian näkökulmista. Teemat kattavat niin metsästyksen, lintujen ja munien keruun, tutkimusmatkat ja lintuharrastuksen kuin linnunnimien kehittymisen, lintujen suojelun ja tutkimusetiikan.

Suomen lintutiede 1828-1974 jatkaa ajankohdasta, johon tekijöiden aiempi teos Suomen lintutieteen synty - Turun Akatemian aika (Lehikoinen, Lemmetyinen, Vuorisalo & Kivistö 2009) päättyi.

Dettagli sul prodotto

Autori Esa Lehikoinen, Risto Lemmetyinen, Mia Rönkä, Timo Vuorisalo
Editore Faros
 
Lingue Finlandese
Formato Tascabile
Pubblicazione 20.11.2020
 
EAN 9789525710892
ISBN 978-952-5710-89-2
Pagine 566
Dimensioni 170 mm x 215 mm x 37 mm
Peso 1263 g
Categoria Scienze naturali, medicina, informatica, tecnica > Biologia > Zoologia

Recensioni dei clienti

Per questo articolo non c'è ancora nessuna recensione. Scrivi la prima recensione e aiuta gli altri utenti a scegliere.

Scrivi una recensione

Top o flop? Scrivi la tua recensione.

Per i messaggi a CeDe.ch si prega di utilizzare il modulo di contatto.

I campi contrassegnati da * sono obbligatori.

Inviando questo modulo si accetta la nostra dichiarazione protezione dati.