Fr. 82.00

Ruusutarhani tarinoita

Finnisch · Fester Einband

Versand in der Regel in 3 bis 5 Wochen (Titel wird speziell besorgt)

Beschreibung

Mehr lesen










Leila Kastellin Ruusutarhani tarinoita -kirja on kirjoitettu omien kokemusten, tutkimusten ja osin mielikuvienkin pohjalta. Kirja kertoo yli sadasta ruususta, joita hän on kasvattanut puutarhassaan.

Koronavuodet 2020-2021 ovat olleet otollista aikaa muokata tietoa ja valita valokuvakokoelmasta kuvia ruusuista, aina kirjaksi asti.

Kastellin ruusutarha sijaitsee Raahessa kasvuvyöhykkeellä V. Maalaisympäristössä, vanhan talon pihamaalle, hän on luonut kierrätysmateriaalista ja luovaa hulluuttakin käyttäen ruusutarhan, jolla hän kunnioittaa edesmenneen miehensä Einon muistoa.

Kirjassa esitetty ruusutietous on tutkittua faktaa. Mukana on myös omakohtaisia muistoja ja kaikkea sitä, minkä ruusu voimallisuudessaan on herättänyt esiin.

Ruusujen taustalta löytyy hyvin rikas historia ja intohimoisesti ruusujaan kasvattavia henkilöitä.

- Näitä tutkiessa on kuin olisi tehnyt ruusujen kautta maailmanympärysmatkaa ja samalla tutustunut mielenkiintoisiin asioihin ja ihmiskohtaloihin, kertoo Kastelli.

Kirja on julkaistu Kordelinin säätiöltä saadun apurahan turvin.

Kannen kuva: Onni-ruusu

Über den Autor / die Autorin










Leila Kastelli on raahelainen, opettajan toimesta vuonna 2011, eläkkeelle jäänyt omakustannekirjailija, joka nimettiin Raahen Fiiaksi 2020 ansioistaan kotiseutu- ja kulttuurivaikuttajana.
Kastelli on aiemmin julkaissut kaksi ruusuja käsittelevää teosta Ruusutarhan tarinoita osa 1 ja osa 2, sekä romaanitrilogian, Thelban tarina (2018), Audetan tarina (2019) ja Milizan tarina (2020).
Ruusutarhani tarinoita-kirjan julkaisuun Kastelli sai Kordelinin säätiön apurahan.

Produktdetails

Autoren Leila Kastelli
Verlag Books On Demand
 
Sprache Finnisch
Produktform Fester Einband
Erschienen 01.01.2021
 
EAN 9789528046080
ISBN 978-952-80-4608-0
Seiten 220
Abmessung 215 mm x 216 mm x 17 mm
Gewicht 764 g
Illustration 99 Farbabb.
Thema Naturwissenschaften, Medizin, Informatik, Technik > Biologie > Landwirtschaft, Gartenbau; Forstwirtschaft, Fischerei, Ernährung

Kundenrezensionen

Zu diesem Artikel wurden noch keine Rezensionen verfasst. Schreibe die erste Bewertung und sei anderen Benutzern bei der Kaufentscheidung behilflich.

Schreibe eine Rezension

Top oder Flop? Schreibe deine eigene Rezension.

Für Mitteilungen an CeDe.ch kannst du das Kontaktformular benutzen.

Die mit * markierten Eingabefelder müssen zwingend ausgefüllt werden.

Mit dem Absenden dieses Formulars erklärst du dich mit unseren Datenschutzbestimmungen einverstanden.