vergriffen

Kartta minuun - Lasten kuvakirja

Finnisch · Fester Einband

Beschreibung

Mehr lesen

Kansi:
Jossain kaukana asuvat tyttö ja vihreä lempeä olio nimeltä "MAP".
Tyttö huomaa olevansa hieman hukassa, eikä hän taida edes muistaa omaa nimeään.
Map ehdottaa, että he lähtisivät ulos seikkailuun. Yhdessä he tutkivat matkalla omaa tunnemaailmaansa. Pikkuhiljaa selviää myös tytön nimi, pienten yllätysten avulla.

Jokainen aukeama edustaa omaa "tunnekarttaa", johon voi sukeltaa, ja jokainen kuvitus käsittelee eri tunnetiloja perhosten avulla.
Kuvat toimivat lapsille ja aikuisille mielikartat-apuvälineenä, joista voi samalla syntyä keskustelua arkipäiväisistä tunteista. Kirja kutsuu myös lapsia menemään ulos ja saamaan rohkeutta tutkia erilaisia ympäristöjä.

Über den Autor / die Autorin










Hei, olen hollantilainen kuvataiteilija/ kuvittaja. Muutin suomeen v 1999. Lapsille/vanhuksille suunnattu työni sisältää kuvitustyö ja suoraan heidän kanssa työskentelyyn: taidekasvatus, ekoloogiset työpajat ja mm hoitomaailmaan liittyvää projektit.

Olen kuvittanut viimeiset vuodet muun muassa kuvakirjoihin (PieniKarhu kustannus oy, Sammakko, Lastenkeskus, Mäkelä oy, Aurinkokustannus, Clavis, Het Punt, BOD), oppimateriaaleihin (Tammi, Die keure, Otava), lehtiin, kortteihin (Paletti oy, ToinenKeksi oy, Design Hill cafe, Taito lehti, Keanne Ilustration).
Olen tehnyt julkiset teokset kuten esim. seinämaalaukset eri päiväkodeissa, Salon vanhainkodeissa, kahviloille ja monipuolisia projetkia Someron kirjastolle. Kuvitin myös Salon kaupunkien kirjastobussin. Kirjastoauto sijoittui toiseksi Suomen Kirjastoautoryhmän Kirjastoautopäivällä vuonna 2013
Lisäksi kuvittan tilaustöitä eri kustantajille ja yrityksille.
Tavoitteena on että työt ovat lähellä ihmistä ja luontoa. Työt ovat täynnä mielikuvitusta, iloa, väriä ja pieniä yksityiskohtia joiden toivon tuovan ihmisille iloa arkeen.

www.keanneillustrations.com


Produktdetails

Autoren Keanne van de Kreeke
Verlag Books On Demand
 
Sprache Finnisch
Altersempfehlung 5 bis 8 Jahre
Produktform Fester Einband
Erschienen 01.01.2017
 
EAN 9789523390751
ISBN 978-952-339-075-1
Seiten 40
Abmessung 190 mm x 270 mm x 7 mm
Gewicht 369 g
Illustration 38 Farbabb.
Thema Kinder- und Jugendbücher > Bilderbücher

Kundenrezensionen

Zu diesem Artikel wurden noch keine Rezensionen verfasst. Schreibe die erste Bewertung und sei anderen Benutzern bei der Kaufentscheidung behilflich.

Schreibe eine Rezension

Top oder Flop? Schreibe deine eigene Rezension.

Für Mitteilungen an CeDe.ch kannst du das Kontaktformular benutzen.

Die mit * markierten Eingabefelder müssen zwingend ausgefüllt werden.

Mit dem Absenden dieses Formulars erklärst du dich mit unseren Datenschutzbestimmungen einverstanden.